perjantai 18. joulukuuta 2015

Tervehdys yu-koulusta

Alkukaudesta saimme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta syksystä Raatissa yleisurheillen. Syysloman jälkeen yu-koulut jatkuivat Ouluhallilla, jossa on arki-iltaisin melkoista vilinää ja vilskettä. Loppusyksystä yu-koululaiset pääsivät testaamaan taitojaan pyrinnön testi-illassa, ja kisakokemustakin ehdittiin kartuttaa joulukuussa pidetyissä perinteisissä jouluhallikisoissa.

Yleisurheilukouluissa päästiin kauden aikana harjoittelemaan monipuolisesti kaikkia yleisurheilulajeja, ja kaikilla onkin varmasti jo tässä vaiheessa hallussa ainakin perusteet kaikista lajeista. Jokaista lajia ehdittiin harjoittella monta kertaa ja kehitystäkin oli havaittavissa. Kauden aikana ehdittiin oppia niin rytmikästä kolmiloikkaamista kuin taitavaa aitomistakin. Keihäässä heitettiin komeita kaaria, ja kuulaakin työnnettiin pitkälle. Yu-kouluissa harjoiteltiin myös monipuolista alku- ja loppuverkkaamista, kokeiltiin erilaisia koordinaatio-, tasapaino- ja ketteryysharjoituksia ja välillä rauhoituttiin myös venyttelemään.  
Tämän lisäksi yu-kouluissa opittiin muitakin urheilijoille tärkeitä taitoja: itseä haastetaan kokeilemaan uutta, kavereita autetaan ja kannustetaan, ja onnistumisista iloitaan yhdessä.

Kysyinkin 10-vuotiailta yu-koululaisilta, mitä he olivat oppineet ja missä he olivat kehittyneet kuluneen kauden aikana. Yksi kertoi kehittyneensä keihäänheitossa, ja toinen kertoi oppineensa aitajuoksua. Muutama mainitsi suosikkilajikseen pituushypyn ja koko ryhmän yhteinen mielipide oli se, että loppuleikki oli harkkojen kohokohta. Ohjaajana erityisen ilahduttavaa oli kuulla, kun lapset kertoivat saaneensa uusia kavereita yu-koulusta. 

Nyt yleisurheilukoululaiset lähtevät joululomalle, ja palaavat Ouluhalliin viikolla 2.



Oikein mukavaa joulua,

Ida, yu-kouluohjaaja

lauantai 3. lokakuuta 2015

Oulun Pyrinnön painonnostajille 7 MM mitalia ja 4 pistesijaa


Oulun Pyrinnön painnonnostajat ovat rautaa :) Rovaniemellä pidetyissä Master2015 MM kisoissa Pyrinnön urheilijat saalistivat 7 MM mitalia ja 4 pistesijaa. Lauantaina 3.10 nautimme ansaitut mitalikahvit kakun ja kukkien kera. Oulun Pyrintö ja Kiistola -säätiö onnittelee lämpimästi kaikkia menestyneitä urheilijoita ja heidän taustajoukkoja.

Kuvassa mitallistit ja melkein kaikki pistesijoilla olleet

Painonnosto jaoston pj Martti Pesu leikkaa kakkua ja 
MM kultamitalisti Toni Lappalainen saapuu vierelle.

Laajempi juttu huikeasta kisamenestyksestä tulee verkosivuille.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Menestyneille yleisurheilijoille kakkua ja kukkia


Kisakauden jälkeen kakku maistuu makialta ja kukat tuovat väriä alkavaan treenikauteen. Kiistola -säätiön tiloissa onniteltiin menestyneitä yleisurheilijoita. Arjen treenit ja kisat on välillä hyvä katkaista pienellä juhlahetkellä: nauttia menestyksestä ja ladata voimia.





Aivan kaikki tämän vuoden aikana menestyneet yleisurheilijat eivät päässeet tänään paikalle. 
SM kisojen mitallisteja, finalisteja ja maajoukkue edustajia: Arttu Hirvonen, Elina Lampela, Jere Lehto, Riikka Kokko, Mira Taulavuori, Elina Heikkinen, Jere Posti, Tuomas Määttä, Jyri Kangasharju, Joni Heikkinen, Sara Mehtomaa, Samuel Purola, Roope Kariniemi, Juha-Matti Broström


perjantai 28. elokuuta 2015

Syksy saapuu ja yleisurheilukoulut alkavat

Raatin stadion alkaa täyttyä innostuneista lapsista ja nuorista. Stadionilla urheilee kaikenikäisiä niin vasta-alkajia kuin kokeneempiakin urheilijoita. Pienimmät leikkivät ja heittävät turbokeihäitä, isommat juoksevat aitoja ja harjoittelevat kolmiloikkaa. Varma syksyn merkki on se, että yleisurheilukoulut alkavat.

Oulun Pyrinnön yleisurheilukoulut alkavat viikolla 37. Yleisurheilukoulut treenaavat kaksi kertaa viikossa, ja ryhmiä löytyy seitsemänvuotiaista aina 13+ ryhmään saakka. Kaikkein pienimmät, 4-6-vuotiaat voivat tutustua yleisurheiluun Oulun Pyrinnön yleisurheilukerhoissa. Yleisurheilukerhoja järjestetään arki-iltaisin kouluilla eri puolilla Oulua.

Yleisurheilukouluun osallistuakseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta, ja mukaan voivat tulla myös aikaisemminkin yleisurheilleet. Harjoitukset on tarkoitus räätälöidä jokaisen ryhmän tason mukaan, lasten toiveita kuunnellen. Yleisurheilukouluissa tutustutaan kaikkiin lajeihin ja erilaisiin harjoitusmuotoihin. Tavoitteena on oppia jokaisen lajin perusteet ja innostaa ja kannustaa lapsia urheiluharrastuksen parissa. 

Yleisurheilukouluissa on vielä tilaa, tervetuloa liikkumaan hyvällä fiiliksellä hyvässä seurassa

Liikunnallista syksyä! 

tv. Ida, yu-kouluohjaaja

lauantai 22. elokuuta 2015

14-15 v. SM kisat hyvässä vauhdissa Raatissa





Kuva: Purolan perhekisakuva (vas.) Samuel SM kultaa 100m, (kesk.) Mika, valmentajana (oik.) Eeli Purolan perheen pituuskasvatusennätys (1v aikana)




Kisat alkoiva perjantaina ja lukuisia omia ennätyksiä on rikottu. Sää on ollut lämpimän kesäinen, eli olosuhteet huipputuloksille ovat olleet otolliset. Kisat jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina, jonka jälkeen laitamme tarkempaa koostetta kisatuloksista. 
Tervetuloa kannustamaan, Vapaa pääsy

t mono


tiistai 18. elokuuta 2015

17 oululaista nuorta yleisurheilijaa kaipaa kannustusta SM kisoissa Raatissa

Kisakanslia valmistautuu kisoihin

Raatin stadionilla pidetään ensi viikonloppuna 21.- 23.8.2015 yleisurheilun 14- 15 v. SM – kisat.  Kaikille yleisurheilun ystäville on Raatista tarjolla täysikattaus lämmintä kisatunnelmaa. Upea kesäsää suorastaan houkuttelee katsomoon kannustamaan nuoret urheilijat huippu suorituksiin. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä tulevat suomalaiset yleisurheilu tähdet yhdessä kilpailussa.

Suurin osallistujajoukko tulee Espoon Tapioista, 29 urheilijaa ja 50 lajisuoritusta. Yhteensä kisoissa on urheilijoita 189  eri urheiluseurasta. Vajaasta 800 urheilijasta oululaisia on 17 ja heistä yli puolet on kisat järjestävän seuran, Oulun Pyrinnön junioreita. Heidän joukossaan on esimerkiksi Emilia Nissinaho kolmiloikassa ja 1500m esteissä. On erittäin mielenkiintoista nähdä miten Emilia tekee hyvää tulosta epätavallisen lajiyhdistelmän kanssa. Samuel Purolan osalta on realismia odottaa tilastojen perusteella kahta mitalia, 100m ja 300 m matkoilta - Kovalla kannustuksella jopa kahta kultaista. Kuuluu kuiskaus Raatista kentän laidalta.

Neljätoistavuotiaana on ensimmäinen mahdollisuus saavuttaa oman ikäluokan Suomen mestaruus yleisurheilussa. Näihin kisoihin on haluttu päästä taistelemaan SM mitaleista. Palkintoja on jakamassa myös joukko tunnettuja aktiivi urheilijoita, esimerkiksi Arttu Hirvonen, Elina Lindgren, Mats Granö ja Janne Ukonmaanaho. Keitä muita, niin sen näet Raatissa.

Kisat alkavat perjantaina 21.8 klo 13, lauantaina 22.8 klo 10 ja sunnuntaina 23.8 klo 9. Kisoihin on vapaapääsy. Kioskit ja grilli tarjoavat hyviä ja edullisia kisaeväitä

Lämpimästi Tervetuloa

Mono Kuoppala
Oulun Pyrintö
puheenjohtaja

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Huolelliset alku- ja loppuverryttelyt

Huolelliset alku- ja loppuverryttelyt

Kesän kilpailukausi yleisurheilussa alkaa toden teolla. Tällä viikolla on tiistaina Vattenfall seuracupia, loppuviikosta voi olla useampia lajeja YAG:ssa ja seuraavallakin viikolla on kilpailuja. On aika taas muistuttaa huolellisten alku ja loppuverryttelyjen merkityksestä.  

Jäähdyttelyn / loppuverryttelyn tehtävät:
- Rauhoittaa ja huoltaa elimistöä
- Poistaa kuona-aineet sekä palauttaa lihasten lepopituus
- Huuhdella maitohapot ja muut aineenvaihduntatuotteet pois lihaksista
- Valmistaa elimistöä seuraavaan harjoitukseen tai kilpailuun
- Palauttaa lihasten lepopituus (maltillisten venyttelyiden avulla)
- Loppujäähdyttelyssä olennaista on pitää verisuonet auki, jotta aineenvaihduntatuotteet saadaan huuhdeltua pois lihaksista. Palautumisen kannalta on siis olennaista pysyä koko ajan liikkeessä.
Mitä huomioin jäähdyttelyjen toteutuksessa?
- Edeltäneen harjoituksen tai kilpailun sisältö
Edeltäneessä harjoituksessa tai kilpailussa kuormitetut lihakset, lihastyötavat, liikesuunnat, liikenopeudet
- Harjoituksessa kuormitetut lihassolut tulee pitää aktiivisina
Mikäli edeltänyt rasitus on sisältänyt nopeita liikesuorituksia ja liikkumista eri suuntiin, myös jäähdyttelyyn kannattaa sisällyttää vastaavanlaisia lyhyitä nopeita suorituksia, esimerkkeinä tässä alla lajiryhmittäin johon nyt on lisätty harjoituksellisia osia, eli on selvästi sellaisen kilpailun yhteydessä joka on kesäkuussa, jolloin vasta aloitellaan kilpailukautta ja pääkilpailuun on vielä aikaa useita viikkoja:
Pika/aita/hyppylajien kilpailun jälkeen:
·         koordinaatiot 8-10 x 20m
·         jos on tarvetta harjoitella, niin voit ottaa aitomista, piikkarivetoja, hyppelyjä tai kuulaheittoja ja loppuun vielä henkselivedot nurmikolla
·         piikkareilla 2-5x 20-50m /90-95%/pal 4-6’ sileää tai aidoilla
·         henkselivedot nurmikolla 6-10 x 100 m/65-75%/pal kävelyä 50m
Heittolajien kilpailun jälkeen:
·         yli 15/16-vuotiaat: Nopeusvoimaa punttisalilla 2-3 liikettä päälihaksille 2-3 sarjaa 2-6 x 30-60%
·         alle 14-v voivat kokeilla vielä heittämistä omalla välineellä ja sen jälkeen juoksuloikkaa (3x20m) ja juoksuja 3-5 x 20-30m/95%/pal 3-4’. Tästä loppuverkkaan
Kestävyysjuoksijat voivat ottaa lyhyen kilpailun (60-800m) päälle vielä seuraavaa:
·         kisan jälkeen palautusta ja kävelyä n 10-15 min, jonka jälkeen reipasta juoksua 2 x 6 min/pal 3’  tai 4x2min/pal 3’
·         taas kävelypalautus ja loppuun vähän pikajuoksua/nopeaa juoksua 4x60m/90%/pal 3’  tai jos haluaa nopeuskestävyyttä, ja kunnon harjoituksen niin 3x150m/pal 5’
·         loppuverkkaa 15 min

Pysy liikkeessä, jotta hiusverisuonet pysyvät auki!!
Ääriasentoon viedyt pitkät venytykset vasta, kun lihasten energia- ja nestetasapaino on palautunut
Kesto vähintään 15min, laskevalla intensiteetillä

Verryttelyiden yhteydessä voidaan usein tehdä kullekin lajille tyypillisiä, tekniikkaa harjoittavia, parantavia tai ylläpitäviä harjoitteita. Aina ei ole mielekästä vain hölkötellä kentän reunaa ympäri ainoana tavoitteena saada urheilija hiukan hengästymään ja hikoilemaan. Kun verryttely yhdistetään tekniikka- tai liikkuvuusharjoitukseen, saadaan parempi hyötysuhde. Lisäksi verryttelyiden avulla voidaan lisätä aerobisen harjoittelun määrää, mikä on tärkeää erityisesti nuorten urheilijoiden kohdalla.

Terveisin
Harri Heikkilä
lajikoordinaattori
yleisurheilu 
Oulun Pyrintö

maanantai 11. toukokuuta 2015

Uusia ohjaajia koulutuksessa

Viikonloppuna pidettiin piirin järjestämää koulutusta uusille ohjaajille. Koulutuksen nimi on LYK (Lasten yleisurheiluohjaajakurssi) ja kesto on vain 12 tuntia, mutta sen aikana käytiin läpi lasten yleisurheilukoulun sisältöjä ja käytännön esimerkkejä kaikista yleisurheilulajeista.

Vaikka uudet ohjaajat ovat kaikki nuoria ja vasta ohjaajan/valmentajan uran alussa, niin useilla oli kokemusta urheilusta ja liikunnasta, ja osalla on vahvaa kilpailutaustaa myös yleisurheilusta. Osa on tulossa ohjaamaan yleisurheilukoulua tai yleisurheilukerhoa kerran tai kahdesti viikossa kesän aikana eri seuroissa. Muutamilla oli jo omaa ohjauskokemusta 10-13-vuotiaiden ohjaamisesta.

Toivotamme onnea valitsemallanne tiellä!






tiistai 21. huhtikuuta 2015

Liikettä välitunneille

Kävimme jakamassa yhteistyökumppanimme Oulun Osuuspankin lahjoittamia liikuntavälineitä useille ala-asteille Oulun alueella. Liikuntavälineet olivat erittäin odotettuja ja lapset alkoivat käyttämään niitä innoikkaina. Pidimme pienen esittelyn sekä liikuntavälineistä ja leikeistä joita niillä voi tehdä sekä kerroimme samalla seuramme tarjonnasta kesälle. Liikunta ja koulu sopivat hyvin yhteen. Uusimpien tutkimusten mukaan, lapset jotka liikkuvat paljon, pystyvät keskittymään myös koulussa paremmin saaden parempia oppimistuloksia vähän liikkuviin verrattuna. Tästä tärkeästä lahjoituksesta suuret kiitokset Oulun Osuuspankille!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Barents maaottelu Oulussa



Oulun Pyrinnöllä oli kunnia järjestää telinevoimistelun Barents-maaottelu 28.3.2015 kalottialueen suomalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten välillä venäläisten jättäessä tänä vuonna ottelun väliin. Talkoolaiset ja Pyrinnön henkilökunta olivat tehneet jättimäisen urakan siirtäessään voimistelutelineet Linnamaan liikuntahalliin. Kokonaisilme oli avoin ja valoisa, mikä vain korosti kisan lämmintä tunnelmaa.  Oulun kaupungilta saatu uusi rengasteline loisti ja voimistelujaoston hankkima uusi permantokin osoittautui kisakäytössä erinomaiseksi. Vain podium-korokkeet puuttuivat! 

Oulun Pyrinnön vahva junioritoiminta näkyi Suomen joukkueen kaikkien jäsenten ollessa Pyrintöläisiä ja Pyrinnnön kasvatteja. Seurauksena olikin sekä miehissä että naisissa vahvat maaotteluvoitot! Naisten ja miesten joukkueet muodostivat kuvassa ylhäältä vasemmalta Sonja Heliö, Jessica Laitio, Ada Hautala, Siiri Hakopää, Malla Montell, Niilo Kallio, Akseli Karsikas, Tatu Okkonen ja alhaalta vasemmalta Arttu Kesti sekä Samuel Oporta. Yksilötasolla naisten neliottelussa tuli kaksoisvoitto Siiri Hakopään voittaessa, Sonja Heliön ollessa hopealla ja Ruotsin Linnea Åbergin saadessa pronssia. Miesten kuusiottelussa voiton saavutti Arttu Kesti Norjan Roman Popovin ottaessa hopeaa ja Akseli Karsikkaan pronssia. Yksilökilpailuissa hypyn voitti Ruotsin Jenny Knuts ainoastaan 0.05 pisteellä ennen Siiri Hakopäätä. Puomilla tulikin voitto Jessica Laitiolle seuraavan sijan seuraavan sijan mennessä Ada Hautalalle. Nojapuilla isännät veivät kaikki mitalit Sonja Heliön, MallaMontellin ja Siiri Hakopään voimin., myös permannolla isäntäjoukkue miehitti kaikki mitalisijat Adan, Siirin ja Jessican toimesta. Miehissä isäntäjoukkue otti kolmoisvoiton Akseli Karsikkaan viedessä kultamitalin, hopean Arttu Kesti ja pronssin Samuel Oporta. Muita mitaleja tuli hevoselta kultaa Arttu Kestille ja pronssia Akseli Karsikkaalle, renkailla kultaa Artulle ja hopeaa Samuelille, hypyssä kulta Artulle ja hopea Akselille sekä rekillä Akselille. Vain nojapuilla jäimme ilman mitalia.

Onnea kaikille osallistujille! Ensi vuonna Murmanskissa puolustamme voittoa!

Jussi Heliö, voimistelujaoston jäsen




keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ennakkotietoa: Toimisto muuttaa huhtikuussa

 Nummikadulta Hakakadulle  

Uusi toimisto näkyy alla olevasta karttakuvasta:



Muutto vaikuttaa toimiston aukioloaikoihin seuraavasti:

Nummikadulla viimeinen aukiolopäivä on 9.4
Toimisto on kiinni ajalla 10.-13.4
Hakakatu 5 avaa toimiston ovet ti 14.4 klo 11

Varsinainen uuden toimiston tupaantuliaispäivä ilmoitetaan myöhemmin.
Jos mieleesi hiipii kysymys, miksi toimisto muuttaa, niin tässä löytyy vastaus. Uusi tila on yhtenäinen ja siksi toimivampi tila. Toinen erittäin hyvä syy on se, että joka kuukausi säästämme vuokrakuluissa sievoisen summan €uroja. Urheiluseurana käytämme rahat mieluummin urheiluun kuin seiniin.

Pyrintöläisiä talkoissa

Kuvassa perjaintaina mukana olleet Riku, Elina, Marko, Ida, Mono, Kalevi, Janne, Jussi, Pekka, Wilma, Martti, Saana sekä Oona ja Lilli, kuva Helvi Aro.
Kuvassa lauantailta Meri ja Mono sekä kilpailija, kuva Esko Aro.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Talkookahveilla

Pyrinnön poikia talkookahveilla Raatissa Avantouinnin SM kisoissa. Suomen Latu ry ja Oulun Talviuimarit ry toimivat kisojen järjestäjinä. Oulun Pyrintö toimii talkoissa mukana, seurayhteistyö toimii. Kuvassa vasemmalta alkaen Jussi, Marko, Pekka, Martti ja Kaaleppi.


maanantai 23. helmikuuta 2015

Viikonloppuna SM mitalien kilinää

Ihan aluksi haluan onnitella ISOSTI Heikkiä, Elinaa, Sannaa ja Jereä SM mitaleista. Upeita suorituksia.  Oli mahtavaa saada viikonlopun aikana viestejä menestymisistä. Itse en ehtinyt kisoja tai niiden tuloksia seuraamaan realiajassa edes netin kautta.  Olin kiinni omissa perustöissä. Sitäkin mukavampaa oli palata sunnuntai- iltana Ouluun ja lukea tuoreet mitaliuutiset:

Haanpää Heikki, pronssia painonnostossa
Lampela Elina, pronssia seiväshypyssä
Lehto Jere, pronssia pika-aidoissa
Savolainen Sanna, hopeaa painonnostossa


Hyvien tuloksien takana on lukuisia treenejä.  Sitoutunut treenaaminen ja itsensä likoonlaittaminen tuottavat tulosta. Osaavia ja hyviä valmentajia, perheitä sekä muuta tukijoukkoa ei koskaan tule kiitettyä tarpeeksi, joten ISO Kiitos kuuluu myös teille. 

Kiitos liikutavista urheiluhetkistä. 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hallikilpailukauden harjoitusviikolta poimittuja videoita


Tässä videossa on vain osa koko viikon harjoituksista. Alkuun on paljon aitaa ja loppuun moniottelun tekniikka ja viimeistelyjä. Alussa on minun 1999.ryhmän harjoituksia ja loppuosa 2000-2001 syntyneiden SM-moniotteluun valmistavaa harjoitusta. Sunnuntaina osalla on kilpailu Rovaniemellä. Valmennusryhmien ja nuorisovalmennusryhmien pääkilpailut ovat lähellä, ja kaikkien päätavoite on joko aikuisten SM-hallikilpailut Tampereella 21.-22.2. jossa myös 15-vuotiaiden moniottelut käydään. Seuraavana viikonloppuna nuoret 17-19-22-vuotiaat kilpailevat SM-hallissa Turussa 
27.2.-1.3. ja kolmas perättäinen SM-viikonloppu on moniottelujen Sm-hallit Helsingissä 17-19-22-aikuisten sarjoille 7.-8.3. Samana viikonloppuna on Tampereella TJIG, jonne myös lähtevät alle 15-v ikäiset kilpailemaan Suomen suurimpaan hallikilpailutapahtumaan.






lauantai 7. helmikuuta 2015

Pyrintöläisiä maailmalta

Perjantaina 6.2.2015 järjestettiin Oulun kaupunginteatterilla tilaisuus jossa keskusteliin 100-vuotiaan Suomen tapahtumista ja esiteltiin ajatuksia miten juhlallisuuksia voitaisiin pitää vuonna 2017. Tilaisuuden pääpuhujana oli Pekka Timonen joka toimii juhlavuoden pääsihteerinä. Pekka on toiminut urallaan monissa merkittävissä tehtävissä joihin pohjat on luotu Oulun Pyrinnön kesätyöntekijänä. Tilaisuuden jälkeen Pekka lupautui mukaan myös Oulun Kalevan kisojen järjestelyihin.
Tässä vielä muutama linkki aiheeseen liittyen: Suomi 100, Suomi 100 tapahtumaehdotukset Pohjois-Pohjanmaalla, Oulun Pyrinnön kesätyöhaku

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Peter Pan - voimistelun talvinäytös liikutti

Yli 1400 katsojaa sai täyden kattauksen liikunnan iloa ja riemua Oulun Pyrinnön voimistelun talvinäytöksessä Ouluhallilla. Reilut 600 voimistelijaa, valmentajat ja avustajat liikuttivat meitä vahvalla osaamisella, taidolla ja tahdolla. Kiitos kuuluu jokaiselle heille yhdessä ja erikseen. Erityiskiitos Nealle näytösvastaavana toimimisesta J


                                          Kuvat näytöksestä: Harri Heikkilä





Muutama kommentti näytöksestä:





Oulun kaupungin liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio (kuvassa vasemmalla)  
             - Näytös oli piristävä ja virkistävä kokemus.

Oulun Pyrinnön kunniapuheenjohtaja Eero Timonen 
             - Tämä on urheilua ja liikuntaa parhaimmillaan
Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen 
             - Kiitos Oulun Pyrintölle merkittävästä ja vahvasta työstä lasten sekä nuorten tulevaisuuden                  hyväksi.

Yhteistyökumppani Oulun Osuuspankin viestintäjohtaja Pekka Järvelä 
             - Näytös oli vaikuttava kokemus (kuvassa oikealla).
 

Pitkänlinjan voimisteluvaikuttaja ja Lyseon liikunnanopettajana toiminut Aino Teerikangas 

” Hieno näytös. Mahtavaa, että kaikki saa esiintyä. Valtavan paljon on menty eteenpäin”.


                                                      Haastattelu kuvat: Mono Kuoppala

                                          Näytöksen kuvalinkki josta löytyy lähes 150 kuvaa

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kurkistus voimistelun talvinäytöksen harjoituksiin



kuva: Mono Kuoppala

'Toppilan liikuntahallilla harjoittelee ahkerasti 99 -06 syntyneitä voimistelijoita ja team gym joukkueen tyttöjä lähestyvää Peter Pan -talvinäytöstä varten. Sateenkaari on elävä ja liikkuva elementti. Suorituksia harjoitellaan vielä ilman esitysasuja. Eri ryhmien yhteisharjoituksia pidetään lähiaikoina useita. Jokaisella yli 800 Oulun Pyrinnön voimistelijalla on oma rooli ja tehtävä näytöksessä. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Alku innostukselle jatkoa - oma terveys ja hyvinvointi kiittää

Muistetaan liikkua ja huolehtia itsestänne myös tammikuun jälkeen. Me kaikki tarvitsemme liikuntaa, jotkut vielä enemmän kuin toiset. Lue lisää Helsingin Sanomien jutusta.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Mats Granö antaa moukarille kyytiä



Mats Granö aloitti moukarinheiton isoveljen jalanjäljissä 10 vuotiaana. Nuorena kaikki mahdolliset lajit tulivat tutuksi. Vahvimmat lajit olivat kuitenkin kilpakävely ja moukari, josta molemmista tuli nuorena useita SM-mitaleita (epätavallinen yhdistelmä). Moukari valikoitui hänelle päälajiksi joskus 16-17vuotiaana. Syy valintaa oli, että moukarinheitto on hyvin vaativa laji. Pitää löytyä tekniikkaa, voimaa ja nopeutta. Aluksi valmentajana toimi oma isä. Myöhemmin mukana oli (2001-2007) myös Arto Rinta-Aho, joka on tuttu mies Olli-Pekka Karjalaisen ja David Söderbergin valmentajana. Tällä hetkellä valmentajana toimii Antti Matinollli.

Hän treenaa kuusi kertaa viikossa. Maanantaina heitto, tiistai voima, keskiviikko salibandy, torstai heitto ja voima, perjantai salibandy, lauantai voima ja sunnuntai lepo. Treeni tähtää voiman hankkimiseen. Tekniikka on Matsilla jo hyvin vakiintunutta, joten siihen ei tarvitse tällä hetkellä niin paljoa panostaa.
Heittopäivänä lentää 6-7kg moukari. Jossain vaiheessa tulevat heitto-ohjelmaan myös ylipainoiset 8-10kg moukarit. Näillä isoimmilla moukareilla hankitan lajivoimaa. Heittotreenin aikana kertyy noin 40 heittoa + osaharjoitteet. Puntilla tärkeimmät liikkeet ovat tempaus, rinnalleveto ja kyykky. Myös keskivartaloa voimistavat liikkeet ovat tärkeitä.


Kilpaurheilussa Matsin mielestä on kaikista mukavinta itsensä haastaminen ja se, että yrittää saada kaikki tehot ulos kropasta.  Se, että kilpailuissa on myös muita kovia heittäjiä, on hyvä asia. Tällöin haastaa itseänsä heittämään paremmin.  - On hienoa mennä rinkiin ja tietää, että kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Kukaan ei voi siinä tilanteessa enää auttaa. Kaikki työ mitä olet talven ja vuosien aikana tehnyt tulee silloin esiin. Epäonnistumiset ovat varmaan ne pahimmat asiat. Vuosien saatossa Mats on oppinut hyvin ne ohittamaan. - Kisoja tulee ja menee, joskus onnistuu hyvin ja joskus epäonnistuu pahasti.



-          Moukarihanskani on ollut minulla käytössä varmaan 5 vuotta. Olen tässä vuosien varrella yrittänyt aina välillä ottaa uuden hanskan käyttöön koska vanha hanska alkaa olemaan jo aika kulunut, mutta olen aina palannut vanhaan hyvään havaittuun hanskaani.


kuvat Mono Kuoppala

tiistai 13. tammikuuta 2015

SM14-15 ja Kalevan kisa16 järjestelytoimikunta täydessä työssä


SM 14-15 ja Kalevan Kisojen 16 valmistelut ovat täydessä vauhdissa


Pöydän päässä pj. Mika Penttilä,  Esko Hassinen, Mats Granö, Heikki Palosaari, Sami Posti, Arttu Hirvonen, Mika Lahdenkauppi Marko Keskitalo ja Yyte Kelhä