sunnuntai 13. elokuuta 2017

EYOF kilpailu Györ 2017


Kisaan valittiin voimistelijoista kolme tyttöä ja kolme poikaa. Tyttöjen joukkueeseen kuului minun lisäkseni Sani Mäkelä sekä Iida-Maria Vänni ja valmentajat Elisa Galeri ja Lyova Harutyunyan. Poikien joukkueeseen kuului Tarmo Kanerva, Robert Kirmes sekä Eeli Mikkola ja valmentajat Riku Koivunen ja Dmytro Gorbachov.




                                                           (Kuva: Lyova Harytunyan).

Kisamatka alkoi maanantaina 17.7. kolmipäiväisellä leirillä Helsingissä.
Maanantaina ja tiistaina oli kahdet treenit ja keskiviikkona vielä yhdet ennen lentokentälle lähtöä.
Kotimaanleiri sujui hyvin, tytöt ja valmentajat tuntuivat mukavilta.

Keskiviikkoiltana koko Suomen joukkue lensi Slovakiaan, josta matkustettiin bussilla Samoriniin
precampiin. Se pidettiin X-bionic sphere urheilukeskuksessa, jossa valmistauduttiin kisaan 
ja tutustuttiin muuhun joukkueeseen. Omien harjoitusten lisäksi meillä oli yhteisiä luentoja sekä tehtäviä.

Voimistelijoille oli oma halli, jossa oli tyttöjen sekä poikien telineet.
Ulkona oli lämmin, lähes 30°C, mutta hallissa oli silti hyvä ilma treenata. Aamuisin oli tunnin voimatreeni ja iltaisin kolmen tunnin telinetreeni.

Huoneisiin mahtui 3-4 henkilöä, joten päästiin kaikki tytöt samaan huoneeseen.
Urheilukeskuksen sisäpihalla oli puisto, jossa vietettiin vapaa-aikaa
 
 
                                                            (Kuva: Iida-Maria Vänni).

Lauantaina 22.7. lähdettiin bussilla kohti Unkaria, Györiä.
Bussimatka kesti noin kaksi tuntia.

Urheilijat oli majoitettu kahteen kisakylään. Suomalaiset olivat kisakylässä 1, jossa majoittui noin
3 000 osallistujaa. 
Majoituimme solussa, jossa oli kaksi huonetta ja yhteinen
pesutila sekä vessa. Huoneissa ei ollut ilmastointia, joten siellä oli kuuma.
Turvatoimet olivat tarkkoja. Tarkastukset olivat kuin lentokentällä, sama mentiinkö ruokalaan, kisakylään tai suorituspaikalle.

Sunnuntaina oli kisojen avajaiset, jossa oli puheita ja hienoja esityksiä sekä maiden
esittely, missä kaikki maan edustajat marssivat stadionille.  Lisäksi sytytettiin olympiatuli ja vannottiin kilpailijoiden, valmentajien ja tuomareiden olympiavala .
 
 

 
 
 
 
                                                         (kuva EYOF Gyor)


Sunnuntaina kävimme treenaamassa kaksi kertaa harjoitussalissa.
Maanantaina meillä oli podiumtreeni, eli kisatelineiden kokeilu.
Tiistaina treenasimme vain kerran, koska olimme iltapäivällä kannustamassa suomalaisia poikien  joukkuekisassa.

Keskiviikkona oli meidän kisa. Aamupäivällä kävimme ulkoilemassa (poistamassa ylimääräisiä ajatuksia). Sitten oli jo aika valmistautua kisaan ja lounaan jälkeen siirryimme kisapaikalle. Lämmittely ja telinekokeilu oli eri salissa kuin kisa. Meitä jännitti tosi paljon. Kisan jälkeen olimme tyytyväisiä joukkuetulokseen ja fiilis oli mahtava! Olen tosi tyytyväinen puomisarjaani, se oli paras sarja tälle kaudelle.
Seuraavina päivinä pääsimme katsomaan hienoja finaalisuorituksia.

Suomen joukkue sai kisoista ennätykselliset 11 mitalia. Lauantaina oli mitalikahvit ennen päättäjäisiä. Sunnuntaina lähdettiin kohti Suomea.

Tämä kisa oli ensimmäinen podiumkisani. Kisa jännitti paljon, mutta suomalaisten kannustus helpotti jännitystä. Kisa oli mahtava ja ikimuistoinen kokemus. Oli hienoa päästä joukkueeseen edustamaan Suomea. Joukkue ja valmentajat olivat mahtavia ja meillä oli hauskaa :)


 
                                                         (Kuva: Lyova Harytunyan)

 

Teksti @ Ada Hautala

perjantai 18. joulukuuta 2015

Tervehdys yu-koulusta

Alkukaudesta saimme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta syksystä Raatissa yleisurheillen. Syysloman jälkeen yu-koulut jatkuivat Ouluhallilla, jossa on arki-iltaisin melkoista vilinää ja vilskettä. Loppusyksystä yu-koululaiset pääsivät testaamaan taitojaan pyrinnön testi-illassa, ja kisakokemustakin ehdittiin kartuttaa joulukuussa pidetyissä perinteisissä jouluhallikisoissa.

Yleisurheilukouluissa päästiin kauden aikana harjoittelemaan monipuolisesti kaikkia yleisurheilulajeja, ja kaikilla onkin varmasti jo tässä vaiheessa hallussa ainakin perusteet kaikista lajeista. Jokaista lajia ehdittiin harjoittella monta kertaa ja kehitystäkin oli havaittavissa. Kauden aikana ehdittiin oppia niin rytmikästä kolmiloikkaamista kuin taitavaa aitomistakin. Keihäässä heitettiin komeita kaaria, ja kuulaakin työnnettiin pitkälle. Yu-kouluissa harjoiteltiin myös monipuolista alku- ja loppuverkkaamista, kokeiltiin erilaisia koordinaatio-, tasapaino- ja ketteryysharjoituksia ja välillä rauhoituttiin myös venyttelemään.  
Tämän lisäksi yu-kouluissa opittiin muitakin urheilijoille tärkeitä taitoja: itseä haastetaan kokeilemaan uutta, kavereita autetaan ja kannustetaan, ja onnistumisista iloitaan yhdessä.

Kysyinkin 10-vuotiailta yu-koululaisilta, mitä he olivat oppineet ja missä he olivat kehittyneet kuluneen kauden aikana. Yksi kertoi kehittyneensä keihäänheitossa, ja toinen kertoi oppineensa aitajuoksua. Muutama mainitsi suosikkilajikseen pituushypyn ja koko ryhmän yhteinen mielipide oli se, että loppuleikki oli harkkojen kohokohta. Ohjaajana erityisen ilahduttavaa oli kuulla, kun lapset kertoivat saaneensa uusia kavereita yu-koulusta. 

Nyt yleisurheilukoululaiset lähtevät joululomalle, ja palaavat Ouluhalliin viikolla 2.



Oikein mukavaa joulua,

Ida, yu-kouluohjaaja

lauantai 3. lokakuuta 2015

Oulun Pyrinnön painonnostajille 7 MM mitalia ja 4 pistesijaa


Oulun Pyrinnön painnonnostajat ovat rautaa :) Rovaniemellä pidetyissä Master2015 MM kisoissa Pyrinnön urheilijat saalistivat 7 MM mitalia ja 4 pistesijaa. Lauantaina 3.10 nautimme ansaitut mitalikahvit kakun ja kukkien kera. Oulun Pyrintö ja Kiistola -säätiö onnittelee lämpimästi kaikkia menestyneitä urheilijoita ja heidän taustajoukkoja.

Kuvassa mitallistit ja melkein kaikki pistesijoilla olleet

Painonnosto jaoston pj Martti Pesu leikkaa kakkua ja 
MM kultamitalisti Toni Lappalainen saapuu vierelle.

Laajempi juttu huikeasta kisamenestyksestä tulee verkosivuille.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Menestyneille yleisurheilijoille kakkua ja kukkia


Kisakauden jälkeen kakku maistuu makialta ja kukat tuovat väriä alkavaan treenikauteen. Kiistola -säätiön tiloissa onniteltiin menestyneitä yleisurheilijoita. Arjen treenit ja kisat on välillä hyvä katkaista pienellä juhlahetkellä: nauttia menestyksestä ja ladata voimia.





Aivan kaikki tämän vuoden aikana menestyneet yleisurheilijat eivät päässeet tänään paikalle. 
SM kisojen mitallisteja, finalisteja ja maajoukkue edustajia: Arttu Hirvonen, Elina Lampela, Jere Lehto, Riikka Kokko, Mira Taulavuori, Elina Heikkinen, Jere Posti, Tuomas Määttä, Jyri Kangasharju, Joni Heikkinen, Sara Mehtomaa, Samuel Purola, Roope Kariniemi, Juha-Matti Broström


perjantai 28. elokuuta 2015

Syksy saapuu ja yleisurheilukoulut alkavat

Raatin stadion alkaa täyttyä innostuneista lapsista ja nuorista. Stadionilla urheilee kaikenikäisiä niin vasta-alkajia kuin kokeneempiakin urheilijoita. Pienimmät leikkivät ja heittävät turbokeihäitä, isommat juoksevat aitoja ja harjoittelevat kolmiloikkaa. Varma syksyn merkki on se, että yleisurheilukoulut alkavat.

Oulun Pyrinnön yleisurheilukoulut alkavat viikolla 37. Yleisurheilukoulut treenaavat kaksi kertaa viikossa, ja ryhmiä löytyy seitsemänvuotiaista aina 13+ ryhmään saakka. Kaikkein pienimmät, 4-6-vuotiaat voivat tutustua yleisurheiluun Oulun Pyrinnön yleisurheilukerhoissa. Yleisurheilukerhoja järjestetään arki-iltaisin kouluilla eri puolilla Oulua.

Yleisurheilukouluun osallistuakseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta, ja mukaan voivat tulla myös aikaisemminkin yleisurheilleet. Harjoitukset on tarkoitus räätälöidä jokaisen ryhmän tason mukaan, lasten toiveita kuunnellen. Yleisurheilukouluissa tutustutaan kaikkiin lajeihin ja erilaisiin harjoitusmuotoihin. Tavoitteena on oppia jokaisen lajin perusteet ja innostaa ja kannustaa lapsia urheiluharrastuksen parissa. 

Yleisurheilukouluissa on vielä tilaa, tervetuloa liikkumaan hyvällä fiiliksellä hyvässä seurassa

Liikunnallista syksyä! 

tv. Ida, yu-kouluohjaaja

lauantai 22. elokuuta 2015

14-15 v. SM kisat hyvässä vauhdissa Raatissa





Kuva: Purolan perhekisakuva (vas.) Samuel SM kultaa 100m, (kesk.) Mika, valmentajana (oik.) Eeli Purolan perheen pituuskasvatusennätys (1v aikana)




Kisat alkoiva perjantaina ja lukuisia omia ennätyksiä on rikottu. Sää on ollut lämpimän kesäinen, eli olosuhteet huipputuloksille ovat olleet otolliset. Kisat jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina, jonka jälkeen laitamme tarkempaa koostetta kisatuloksista. 
Tervetuloa kannustamaan, Vapaa pääsy

t mono


tiistai 18. elokuuta 2015

17 oululaista nuorta yleisurheilijaa kaipaa kannustusta SM kisoissa Raatissa

Kisakanslia valmistautuu kisoihin

Raatin stadionilla pidetään ensi viikonloppuna 21.- 23.8.2015 yleisurheilun 14- 15 v. SM – kisat.  Kaikille yleisurheilun ystäville on Raatista tarjolla täysikattaus lämmintä kisatunnelmaa. Upea kesäsää suorastaan houkuttelee katsomoon kannustamaan nuoret urheilijat huippu suorituksiin. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä tulevat suomalaiset yleisurheilu tähdet yhdessä kilpailussa.

Suurin osallistujajoukko tulee Espoon Tapioista, 29 urheilijaa ja 50 lajisuoritusta. Yhteensä kisoissa on urheilijoita 189  eri urheiluseurasta. Vajaasta 800 urheilijasta oululaisia on 17 ja heistä yli puolet on kisat järjestävän seuran, Oulun Pyrinnön junioreita. Heidän joukossaan on esimerkiksi Emilia Nissinaho kolmiloikassa ja 1500m esteissä. On erittäin mielenkiintoista nähdä miten Emilia tekee hyvää tulosta epätavallisen lajiyhdistelmän kanssa. Samuel Purolan osalta on realismia odottaa tilastojen perusteella kahta mitalia, 100m ja 300 m matkoilta - Kovalla kannustuksella jopa kahta kultaista. Kuuluu kuiskaus Raatista kentän laidalta.

Neljätoistavuotiaana on ensimmäinen mahdollisuus saavuttaa oman ikäluokan Suomen mestaruus yleisurheilussa. Näihin kisoihin on haluttu päästä taistelemaan SM mitaleista. Palkintoja on jakamassa myös joukko tunnettuja aktiivi urheilijoita, esimerkiksi Arttu Hirvonen, Elina Lindgren, Mats Granö ja Janne Ukonmaanaho. Keitä muita, niin sen näet Raatissa.

Kisat alkavat perjantaina 21.8 klo 13, lauantaina 22.8 klo 10 ja sunnuntaina 23.8 klo 9. Kisoihin on vapaapääsy. Kioskit ja grilli tarjoavat hyviä ja edullisia kisaeväitä

Lämpimästi Tervetuloa

Mono Kuoppala
Oulun Pyrintö
puheenjohtaja